Herkkupäivä!

Tänään oon leikkiny herkkuäitiä. 

Riisipuuroa ruoaksija kaverina mansikkavadelmakiisseliä.

Pullataikinasta sain aikaan korvapuusteja, nam!

Ps.muistuttakaa ens kerralla, että pitää käyttää esiliinaa!

Riisipuuroa ja mansikkavadelmakiisseliä

Slurps. "Onko huvaa toppaa?"

Pullataikina kohoamassa

Korvapuusteja<3

Äidin leipoma pulla maistui

Ihmeellisyyksiä.

"Nalle, tule tänne! Ikunnaan! Popo ajaa, kato tunna tuee ekka aato, jekka auto tuee!"

Ihanaa seurata miten pieni lapsi kehittyy, alkaa ymmärtää asioita ja opettaa maailmaa vanhemmilleenkin uudelleen! Se miten ihmeellistä on huomata ikkunalla pörräävä "okotta" (ötökkä), kun huomaa ulkona vesilammikon ja kuinka vesi läiskyy kivasti kun lammikossa pomppii! "Kapu, kivi! Tonen kapu!" Kävyt ja kivet, kepit ja kukat, onko ihmeellisempää!

"Aati, ishi, illa, aappi. Lennu, Okian, Ooka, Mummu, Pappa, Ukki, Iku, Maia, Iitu, Namuli....."

Entäpäs se kun huomaa, että lapsi tunnistaa jo monta tuttua ihmistä nimeltä. Tulee hymy tutuille kasvoille ja hyvä mieli, kun pieni ihminen tunnistaa ja muistaa! Tutut eläimetkin jää mielii "Ada aukkuu, hauhau."
Luonnosta löytyy uusia ihmettelyn aiheita "Tunna intu ankka titutuu!, Ovava, tule tanne, tuletule", miksei orava tule syliin vaikka pyydetään ja miksi lintu lentää pois kun sitä koittaa silittää?

"Vateta on, vateeta on! Muua mikki ousut! Paita, ousu."

Yöpaidassa ja housuissa on Mikki Hiiren kuvat, se tarkoittaa että ne on mikkihousut ja mikkipaita. Dino-yöpaita on dinopaita.
Vaatteet pitää olla! Sukat ja kaikki! "Kenka jaakan, pippis paassa! Missa pippis on?" Ulos pitää aina laittaa kengät, pieni lapsi tietää mitkä on isin kengät ja mitkä äidin, jos äiti tai isi hidastelee, ni lapsi osaa tuoda kengät vanhemman luo. Mennään jo, ei lapsi voi ymmärtää, miksi valot pitää laittaa pois tai hiukset kammata kun ollaan vain menossa ulos.

"Akkia akkia! Mennan ulosh! Kauppaan? Mummulan?"

Joka päivä huomaa, kuinka taas on uusi asia opittu. Ja voi sitä riemua joka lapsella on kun saa ja osaa tehdä kaikkea uutta ja kivaa!

"Ishi tulee! Koota isi tulee!

"Amika?" Ei, ei se ole mansikka, se on punaherukka. "Ekuka?"

Aamu

Klo.4.53

 On hiljaista ja pimeää, eikö olekkaan aamu vielä? "Känky", nousen sängystä vaikka tiedän, että äiti käskisi laittaa "paa tuunuun".. Olen yksin huoneessani ja on kauhean pimeää, avaan huoneeni oven ja tiedän että äiti ja isi on ihan lähellä. "Tapstapstaps", tapsuttelen heidän huoneensa ovelle. Äiti nostaa päätään, hihkaisen ilosta ja tapsutan pikaisesti hänen viereensä, olen iloinen kun ei tarvitse valvoa yksin pimeässä. Halaan äitiä.

 Mihin äiti nyt meni, ahaaa! Äiti haluaa vaihtaa vaippani, hyvä, tämä edellinen alkoikin olla vähän turhan täynnä.. Nyt on hyvä olla! 

 Äiti laittaa pään tyynyyn, minä käyn pitkälleni siihen viereen, äidin tyynylle pää, nojaan äitiin ja silitän hänen kättään. Heeeei, ISI!? Isikin on täällä, "ei ishi toissa, ei ishi toissa! Ishi taalla, piilossa", isi ei ollukkaan lähteny vielä töihin, jippii! Otan isiä nenästä kiinni ja minua naurattaa kun isi kääntää nopeasti päätään, koitan tarttua uudestaan nenästä, mutta isi on kääntynyt enkä yletä. Hihii, laulan isille "paa peppu vaapaa, mimmä, puutaapuuta" (Jumppalaulu) ja leikin asianmukaisesti koskettaen päätä, peppua, varpaita, silmiä ja taputan vielä lujasti isin mahaa. Isi tuhahtaa hieman äkäisesti, ei ilmeisesti ole kiinnostunut leikkimisestä. Koitan vielä näyttää isille miten sitä leikkiä leikitään, mutta ei mitään reaktiota, äitikin vaan suhisee ja käskee päätä tyynyyn.. Kokeilen sitä, mutta se on tylsää...

 Seuraavaksi nousen seisomaan, "pompiman". Hyppään ja pompin "uppis kaatu", nauran kun kaadun, mihin isi lähti? Hieman äkäiset askelet kuuluvat jo olohuoneessa ja hiljenevät sohvalle, haluaisin mennä isin perään, mutta äiti ei anna vaan ottaa kainaloon ja peiton alle, onpa lämmin! Talo hiljenee.

Klo.5.37

 Äh, ei tää oo hyvä asento, pyörin ja hyörin. "Aati, aaaii. Lakash, inana. Haliii", silitän äitiä ja halailen. Annan unirättini äidille ja ihmettelen kun hän työntää sen pois naamaltaan, hassua, itse ainakin pidän rätistäni, siinä on keskellä hiiren pää ja kädet, hiiren nenä on todella hyvän makuinenkin, nams... Miksiköhän äiti ei halua rättiä, ihana pehmeä..

Klo.6.02

 Äiti on outo, ensin haluaa minut viereensä ja lopulta käskeekin omaan sänkyyn. Ei se minua haittaa, mutta saisi jo päättää mitä tahtoo. Viihdyn omassa sängyssäni, se on sininen ja sen päädyssä on kissa ja koira. En tipu sängystäni, isi laittoi siihen hyvän reunan. "JESH! Okotta! Tätti!" Rätti ja ötökkä, molemmat unileluni ovat tallessa ja tyynykin! Äiti silittää minua, toivottaa hyvät loppu yöt ja vilkuttaa vielä ovelta, ennenkuin sulkee sen. Äiti oli vielä väsyneen oloinen, mistäköhän se johtuu....

 Makoilen sängyssäni, juttelen rätille ja ötökälle. Näytän niille kuinka kivan äänen saa kun potkaisee seinää yhdellä jalalla ja pitäähän heidän tietää myös se kuinka paljon kovemman äänen saa kahdella jalalla. 

Laulelen vielä "kuiki kuiki, tatotone. Iiiitaaii katoo" (Tuiki, tuiki tähtönen), siinä laulussa laitetaan käsiä nyrkkiin ja avataan niitä aluksi, sitten etusormien päät yhteen. Muuta en vielä siitä laulusta muista, pitää pyytää äitiä laulamaan se taas aamulla uudestaan. Onneksi olen nopea oppimaan!

Klo.6.24

 Talossa on hiljaista, taisin itsekin jo nukahtaa.

~Poju

Huhuu...

Vanamo (Linnaea Borealis)

Raekuuro Tyrnävällä 2.7.2013

Pidän siitä kun luonto näyttää
 mahtinsa! Puu on "syönyt"
 piikkilankaa.

Ritariperhonen

Sealife

M/s Auroran uusi kapteeni

Gåsgrundet ja "roskankerääjä" 

Olen harmillisesti ollut viimeaikoina aika hiljainen tämän blogin osalta, tuntuu että pää on tyhjänä hyvistä kirjoitusaiheista. Kamerakin saattaa unohtua majailemaan kirjahyllyn päälle kun olisi hyviä kuvauskohteita, onneksi muutamia kuvia on silti :)

Kesäloma on lomailtu jo ja mies on palannut töihin kaksi viikkoa sitten ja minun ja pojun kotiarki on alkanut. Hyvin on mennyt, loma oli meille todella piristävä!

Tänään käytiin ajelemassa Espoon saaristovene M/s Auroralla ja jäätiin matkanvarrella olevalle Gåsgrundetille piknikille ja uimaan. Ihana kesäpäivä, virkistävä merituuli ja jäätävän kylmä merivesi piristivät kyllä kummasti taas oloa :) Poju oli niin innoissaan, ettei malttanut nukkua päiväunia lainkaan ja nyt vetelee vieläkin sikeitä sohvalla. Toivottavasti ei vaikuta yöuniin... 

Pojun isojen sänkyyn siirtyminen sujui muuten todella hyvin!! Ei tarvi poikaa kiikuttaa sänkyyn illalla ja yöllä kuin ehkä kerran tai kaksi, heh. Joskus tapsutus kuuluu jo viideltä aamulla ja silloin väsynyt äiti nostaa pojun viereensä ja molemmat jatkaa tyytyäisenä uniaan. 

Koitan palata taas pian, mutten kyllä lupaa mitään ;)

Ähtärin eläinpuisto

Kesää ja muutakin

Eipä ole ollut juuri kirjoiteltavaa viime aikoina :) Eikä ole ollut lainkaan inspiraatiota, hankala kirjoittaa jos ei ole aavistustakaan mistä lähtisi liikkeelle.

Kesä on saapunut! Kauniit aurinkoiset päivät ja korkeat lämpötilat, sekä tietenkin sadepäivät ja pienet ukkosetkin. :) Pidän niistä kaikista. Kaikkia niitä kuuluu olla kesässä, sopivassa tasapainossa tietenkin :) Sade ja ukkonen puhdistavat ilmaa ja huuhtovat katu- ja siitepölyt pois leijailemasta.
Mukavaa kun saa pitää ikkunaa auki ja kuulla lintujen laulua, huomata kuinka kukkanen toisensa jälkeen puhkeaa kukkaan ja kuinka pojukin nauttii ulkoilusta, hiekan syömisestä, keppien keräilystä, käpyjen heittelystä, voikukansiementen puhaltelusta, hiekkalaatikkoleikeistä, liukumäen laskemisesta ja saippuakuplista...

Uimarannoilla ollaan myös käyty, pojua ei meinaa saada vedestä pois ollenkaan ja pitää koko ajan olla vieressä vahtimassa, saa itse samalla kasteltua varpaita. Uusia kellukkeita pitäisi kai päästä pian kokeilemaan, ne tuovat ainakin äidille hieman turvallisemman tunteet..

Pojulla tulee lähes joka päivä uusia sanoja. Joudun itse hämmästelemään lähes päivittäin sanavaraston laajuutta ja pojun toimien suunnitelmallisuutta ja viisautta! Ihmeellinen lapsi!

Tänään kävimme Ikeassa syömässä (poju sai jätsin lastenannoksen jälkkäriksi ja aiettä se sitten oli hyvää!!! Poju sanoo nykyään kaikesta herkullisesta syötävästä "mamiii" suloisesti hymyillen." ja ostimme vihdoinkin pojulle isojen poikien sängyn, äitiä vähän jännittää kuinka poju jää siihen nukkumaan, kuinka pian oppii, ettei sieltä tarvitse joka toinen minuutti tulla pois... Ehkä jää sinne nätisti jo ekana yönä, ehkä ei. Onneksi miekkonen aloitti lomansa juuri, niin ei mun tarvi olla aina se joka pojun sänkyyn palauttaa. Kyllä se sängynvaihto sujuu lopulta varmasti todella hyvin. Sängynvaihdoksen onnistumisesta siis kaiketi lisää myöhemmin.. Toivottakaa onnea ;)

Mitä tänään syötäisiin..

Tänään on ruokalistalla uunikanaa, punajuuripihvejä ja salaattia, pojulle myös perunoita.
Ruoan valmistus oli katastrofi, poju keksi miten hellasuojuksen saa aukaistua, vei uunipellin olohuoneeseen tampoliiniksi ja lopulta uunin alaluukku meni sijoiltaan, kun poju päästi sen pamahtamaan kiinni.

Itse ruoka oli todella hyvää, meidän molempien mielestä! Pojulle taisi lipsahtaa vähän liian suuri annos, koska loput ruoat päätyivät syöttötuoliin, vaatteille ja lattialle.

The reason why my son is crying:
My mom didn't let me go to the hot oven..

Kevät

Hassua ajatella että kaksi viikkoa sitten meri oli jäässä ja kotioven pielessä lumikasat!!! Jäät ja lumet on nyt poissa ja luonto alkaa herätä!! Tässä nyt kuvapläjäys keväästä ja vähän muustakin..

Meill' on metsässä nuotiopiiri...

Onhan vappukin kevään merkki.. Pojun ikioma vappumopo, brmmm!

Viimevuotiset äitienpäivänarsissit 

Leskenlehti aurinko, värin arvasitko jo?

Pidän keväästä! Valoja, varjoja, värejä, lämpöä ja sitä oloa, jonka kevät tuo tullessaan! 

Kevät on lempivuodenaikani! Ei liian kylmä, ei liian kuuma, ihmiset on innoissaan kun on päästy talvesta eroon taas hetkeksi. 

Nautin!

Västäräkistä vähäsen...

Västäräkki!

Kevät!!!!
Vielä näkee lumikasoja siellätäällä, mutta tuskin ne kovin kauaa jaksaa taistella aurinkoa vastaan! Linnut laulaa ja kevätkukkaset alkaa kukkia, perhonen bongattu! Aah!

Synttärikakku

Kakkupohjat jäähtymässä

Minulla oli keskiviikkona syntymäpäivä ja tänään perjantaina halusin välttämättä leipoa jonkun kakun synttäreitä juhlistamaan. Ajatukset lähti taas sinkoilemaan sinne tänne ja lopulta päätin kokeilla moniväristä kakkua/sateenkaarikakkua.
Olen viime aikoina ollut kovin inspiroitunut leipomisesta. Kiva saada jotain mielenkiintoista tekemistä välillä, ettei ihan tylsisty kohta 1,5v pojan touhuilua seuratessa... ;) Onneksi on näitä juhlapäiviä, niin voin toteuttaa leipomuksia. Seuraavaksi alkaa suunnittelu miehen synttäreiden tarjoamisista...

Tein kakkuun neljä kerrosta, leivoin jokaisen erikseen (onneksi omistan kaksi täsmälleen samankokoista irtopohjavuokaa). Sillä tavoin varmistin että jokaisella kerroksella on oma tasainen väri. Värjäykseen käytin elintarvikevärejä: sinistä, punaista, keltaista ja vihreää.

Kokoaminen

Täytteeksi laitoin kermavaahto+sitruunarahkaa ja mansikkahilloa, kostukkeena käytin sitruunamehulla maustettua vettä. Kakusta tuli hyvän makuinen, muttei yhtään liian makea ja siihen alunperin pyrinkin.
Kuorrutteena käytin valmista sokerimassaa ja koristeeksi kakku sai rivin valkoisia sokerihelmiä (pikkusisko asetteli ne puolestani).

Lopputulos

Ajattelin aluksi, että meille tulee vieraita vasta huomenna enkä leiponut ajoissa. Sitten selvisikin että tämä päivä sopi vieraille paremmin ja jouduin koristelemaan vähän turhan lyhyessä ajassa, lopputuloksessa se sitten näkyikin. En ollut aluksi varma riittääkö kuorrute koko kakun ympärille, kun kakusta tulikin suhteellisen korkea. Riitti se, juuri ja juuri! Suunnitelmat ehti muuttua monta kertaa: Aluksi aioin laittaa sokerimassan kokonaisena kakun päälle, mutta pelkäsin etten saa niin isoa levyä siirrettyä ehjänä paikalleen. Sitten ajattelin että voisin laittaa massasta vain kannen ja pursottaa reunoihin kermavaahtoa, muttei kermaa ollut tarpeeksi. Lopuksi kaulitsin reunoille sokerimassan kolmessa osassa, en uskaltanut edes yrittää saada kakun ympärysmitan pituista palasta ehjänä. 

Ei se kakun ulkonäkö loppujen lopuksi makuun vaikuttanut, ainakaan omasta mielestäni. Kakku sai kehuja mausta ja väreistä vierailta ja kyllähän kehut aina lämmittää. ;) 

Yllätyyys! :)

Ps.Tein yhteensä viisi kerrosta, ensimmäinen punainen kerros epäonnistui. Lässähtäneen ja hieman kovettuneenkin kakkukerroksen kohtaloksi koitui mieheni, oli kuulemma hyvää. Osa taitaa olla jossain jemmassa myöhempää makeanhimoa odottaen.

Namnam...

Kääretorttu

Ja taas leivotaan. Halusin kokeilla jotain uutta ja ihmeellistä, joten päätin kokeilla koristeltua kääretorttua.

Tein normaalin vaalean kääretorttutaikinan, otin siitä kahteen kippoon pienen määrän taikinaa. Toisen värjäsin punaisella ja toisen vihreällä elintarvikevärillä. Pursotin leivinpaperille värjätyillä taikinoilla "kirsikoita" ja laitoin pursotukset uuniin pariksi minuutiksi. Levitin varsinaisen kääretorttutaikinan uunissa käyneiden kirsikoiden päälle ja pelti uuniin.

Kirsikkakuvioidun tortun täytteeksi vaahdotin suklaakermaa johon sekoitin loput jääkaapissa olleet vadelmamarmeladit. Mies ystävällisesti toimitti kääretortun rullauksen, kun en ole siinä vielä kovin hyvä.
Kirsikat eivät olleet niin onnistuneita kuin toivoin vaan ne näyttää enemmän vaikka helistimiltä, mutta ei kai sillä ole merkitystä.

Tein yhteensä kolme kääretorttua viikonlopun aikana. Kahdesta jälkimmäisestä ei ole kuva-aineistoa. Koristelin nekin elintarvikevärejä hyväksikäyttäen. Täytteeksi toiseen tuli kermavaahtoa ja mansikkahilloa ja toiseen kermavaahtoa ja fazerin sinisestä suklaasta tehtyä raastetta.
Pyöritin yhden kääretortun melko epäonnistuneesti ja päätinkin, että jatkossa mies saa hoitaa sen homman.

Viikonloppuna kaksi kolmesta kääretortusta tuli tuhotuksi. Molemmat saivat paljon kehuja, joten leipuri saa olla tyytyväinen taas kerran.
Viimeinen kääretorttu joutui pakastimeen odottelemaan vuoroaan.

Geisha-banaanikakku

Joskus etsiskelin netin syövereistä jotain kivaa leivottavaa ja törmäsin tähän maku.fi-sivustolla. Eilen sain inspiraationkin kohdalleen ja päätin kokeilla.
Leipomisvaiheet oli simppeleitä eikä mitään kommelluksia tullut (ihme kyllä...) Banaani olisi pitänyt kai soseuttaa, mutta meni se ihan hyvin pilkottunakin.

Kakku

200 g leivontamargariinia (rasvaa 80 %)

2 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

3 kpl munaa

4 1/2 dl vehnäjauhoja

1 tl ruokasoodaa

1 tl leivinjauhetta

2 dl kermaviiliä

100 g suklaata (Geisha)

2 kpl banaania

Kuorrutus

4 dl tomusokeria (mansikka)

2 rkl vettä

50 g valkosuklaata

50 g marsipaania (ruusuja)

Vaahdota pehmeä rasva ja sokerit vaahdoksi. Lisää kananmunat joukkoon yksitellen voimakkaasti vatkaten.

Sekoita jauhot keskenään ja lisää kermaviilin kanssa vuorotellen massaan. Lisää lopuksi joukkoon pieniksi paloiteltu Geisha-suklaa ja survotut banaanit.

Voitele ja jauhota sydänvuoka. Lusikoi taikina vuokaan. Paista kakkua 175 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 1 tunti. Kumoa kakku hieman jäähtyneenä.

Sekoita mansikkatomusokerista ja vedestä valuva seos ja kaada seos kakun päälle. Anna koristeen kuivua. Sulata valkosuklaa ja pursota suklaaraitoja kakulle. Koristele lopuksi kakku marsipaaniruusuilla.

Lopputulos!

Itse käytin sokerimassasta tehtyjä valmisruusuja ja -lehtiä, olin joskus ostanut ne ajatuksena että saan ne sitten joskus kakun päälle. Ja sainkin! En ehkä olisi kaupasta juuri tätä kakkua varten mitään koristeita ostamassa, joten hyvä kun niitä oli jo valmiiksi kaapissa.
 Olin kakun ulkonäköön ihan tyytyväinen. En omista mitään pieniä pursottimia, jollain sellaisella olisi saanut ruusujen varret vähän enemmän itsensä näköisiksi. Kyllä ne kai onneks ajaa asiansa tuollaisinakin.
Kakku kelpasi vieraille ja miehellekkin! Miehen mielestä kakku oli hyvää, vaikka oli kuivakkaa keskeltä ja melkein liian makeaa päältä, mutta oli kuulemma paljon parempaa kuin se täytekakku minkä tein pojun synttäreille marraskuussa.
Omasta mielestäni kyllä uskaltaa tehdä tätä vielä toisenkin kerran, oli kyllä hyvää!

Ikeaaaa

Kaksi Ikea-reissua se vaati, mut nyt on olkkarissa kivasti (mun mielestäni) yhteensopivat verhot!
Ekalla reissulla löytyi rullaverho, se oli piilotettu poistuvana tuotteena ale-osastolle. Onneksi mulla on tapana aina käydä kiertämässä ne aletuotteet. Eipähän jääny tämäkään aarre saamatta. Samalla reissulla ostin valkoiset puu/lintu-verhot, mun mielestä ne on raikkaat ja kuitenkin mielenkiintoiset. Kuvio ei iske liikaa silmään ja passaa ihan hyvin rullaverhon oksistoon, vaikkei verhojen oksat olekkaan yhtään samanlaisia.
Uutuutena meille tuli myös värikäs, kukikas ja raikas piristys kylpyhuoneeseen. Sain vihdoinkn vaihtaa vanhan kulahtaneen suihkuverhon uuteen, sekin piristää kummasti!

Toiselle Ikea-reissulle lähdin naapurintädin kuskiksi, tarkoituksenani ostaa muutama laatikko kirjahyllyyn eikä muuta. Jokatapauksessa verho-osastolla äkkäsin siniset verhot ja pitihän ne sit laittaa ostoskärryyn. Kotona olin vielä enemmän innoissani verhoista, koska niiden sävy on mun silmillä katottuna täydellinen. Nyt meillä on hyvä ja raikas verhokokonaisuus

Ikeassa ostoskärryyn eksyi myös keväiset servetit, joita olisin pääsiäisenä halunnut laittaa kattaukseen. Ei ehtiny pääsiäiseksi, mutta tuleehan noita iloisia juhlia vielä. :) Vaikka syntymäpäiviä tai muita. 
Serveteissä on valkoisella pohjalla eriväreillä pystyraitoja, eli ne ei oo sidonnaisia mihinkään tiettyyn juhlaan.
Viimeinen heräteostos oli leikkuulauta, ihan tavallinen muovinen ja tylsä, mutta kovin tarpeellinen tarvike keittiössä.

Laatikot löysin, niitä oli tullut kahta uutta väriä (piti olla kolmea, mutta jostain syystä sinisiä laatikoita ei ollut vielä. Harmittaa, juuri niitä oisin halunnut). Ne oli neljä kolmenhinnalla, jippii!
Uusien laatikoiden värit on sinapinkeltainen (vähän hassu väri, siks otin vaan yhden. Ois saanu olla vähä kirkkaampi keltanen ehkä.), vihreä (toinen laatuaan meillä) ja kaks valkoista mustalla kuviolla (ehdottomasti mun suosikki!)
Mun mielestä on kivaa kun on paljon värejä. Koitan kuitenkin pitää sisustuksellisen värisekamelskan joissain rajoissa :D Mä oon tyytyväinen nyt, joku toinen vois olla kauhuissaan värimäärästä. Onneks en laita tätä asuntoa niitä joitakin muita varten, mehän täällä asutaa, ei ne muut.

Tuholainen työssään.

Kirjahyllyissämme ennen ongelmana oli se että poju kiskoi joka ruudusta lähes kaikki kirjat ja lautapelit pitkin lattiaa lelujen sekaan. Kyllästyin lajittelemaan kirjat omiin lokeroihinsa ja keksin piilottaa ne laatikoiden sisään. Eipä oo sen jälkeen tarvinnu keräillä kirjoja tai pelinappuloita lattialta!
Lelulaatikot saa näppärästi vedettyä esille pojun leikkeihin, mutta leikkien jälkeen on kiva kun lelut saa piiloon.
Ehkä hylly vois olla kivempi ilman laatikoita, mut toistaseks on mentävä näin jos ei joka ilta halua kyykkiä hyllyn edessä.

Lettuja!!

Meillä oli lettukestit!

Vieraaksemme saimme pojun kummisedän puoliskonsa kera. Koitin pääsiäisen kunniaksi laittaa vähän väriä pöytään. En osaa pitää pöytäliinoja, eikä minulla juuri ole mitään kivaa pöytäkoristettakaan. Onneksi sain omalta äidiltäni alkavan kevään kunniaksi kuvassa näkyvät liinan ja kynttilän!
Toisaalta ruokapöytämme on niin pieni, ettei siihen taida mitään ihmeellisyyksiä mahtuakkaan tarjoiluastioiden lisäksi. Mutta en usko että meidän kannattaisi hankkia isompaa pöytää, pärjäämme hyvin kolmisteen tällä nykyiselläkin.

Pojulle ei letut maistunu, ei näemmä ymmärrä makean päälle. Vaikka se on itseasiassa vain hyvä asia, toinen ei osaa vielä edes kaivata makeaa.
Muiden herkutellessa lettuja, poju söi maissinaksuja. Ostimme mielenkiinnon vuoksi vaniljalla maustettuja naksuja, poju tykkää niistä tosi paljon.

Ikiliikkuja löytää aina parhaat paikat..

Virvon varvon..

 Kun olin lapsi, pidin kovasti virpomisesta! Ensin etsimme kaikkein haaraisimmat ja kissaisimmat oksat, sitten kulutimme monta pakettia höyheniä, silkkipaperia ja lahjanarua, teimme kukkasia, rusetteja ja paperihaitareita eri värisistä papereista. Jokaiseen oksaan laitoimme monen monta koristetta ja kaikki valmiit virpomisvitsat oli värikkäitä ja koristeiden peitossa.
Pukeutumiseen saimme apua äidiltä, olimme lähes aina noitia, mekkoinemme, huiveinemme, maalattuine pisaminemme ja punaposkinemme. Meillä oli luudat ja noitien kahvipannut, joihin keräsimme virpomisesta saadut palkat. 

 Nykyään odotan innolla palmusunnuntaita ja virpojia! Päivä tuo minulle hyviä muistoja mieleen! Mutta ne tämän päivän virpojat... Huhhuh! Ensimmäisenä ovikelloamme soittaa kaksi tyttöä, molemmilla on normaalit ulkovaatteet päällä ja naamaan mustalla piirretyt viikset (kolme viiksikarvaa molemmilla poskilla). Vanhemmalla tytöllä on päässään valkoinen karvahattu, josta minun olisi pitänyt tulkita että "mä oon pupu! Mulla on nää korvatki!" Nuoremmalla tytöllä ei ole mitään, mistä voisin päätellä hänen roolihahmonsa. "Toi on kissa!" valistaa vanhempi tyttö. Nuorempi siihen "mulla on toi kissanaamari", osoittaa karkkikorissa olevaa naamaria. Utelen miksei se ole päässä tai vaikka otsalla, saan kainon päänpudistuksen ja "se hiertää tosta silmien ympäriltä.."

Vitsa sulle, palkka mulle...

 Annoin tytöille luvan virpoa ja sain käteeni suoran tikun, josta kolme pajunkissaa on varissut pois ja jota koristaa kolme pienehköä koristetta. Mieleni teki antaa vitsa takaisin ja pyytää tulemaan uudestaan OIKEAN vitsan kanssa, mutta en kehtaa ja annan tytöille suklaamunat, kun ei ole muutakaan annettavaa.

Kaikki neljä kauniisti koristeltua virpomistikkua

 Päivän edetessä ovikellomme soi vielä kolmesti. Vitsat ovat samaa luokkaa kuin ensimmäinen, mutta jälkimmäisissä oli jopa muutama sulka ja pari kissanpalleroa! Puvustukset vaihteli, osalla oli vähän paremmat vaatteet ja osalla ei ollut sitä vähääkään mitä ekoilla virpojilla oli. Harmitti kuitenkin, ettei kenestäkään virpojasta tullut VAU-oloa.
 Ehkä ärsyttävin tilanne oli se, kun viimeiset virpojat tuli. Ovella seisoi kuusi lasta heiluttaen sitä yhtä tikkua ja kaiken huippuna yksi heistä oli käynyt ovellamme jo aiemmin. Onneksi jäljellä oli enää vain viisi suklaamunaa, ei saanut ahne virpoja meiltä toista namia. Olin ehkä ilkeä täti, minkäs sille voi..

 Odotan jo ensi vuotta: pääsen kai pojun kanssa virpomaan! Kunnon vermeet päälle (myös minulle!!), kunnolla koristellut oksat... Jos ei kerta lähimaastosta löydy tämän parempia pajuja, niin pitää ajaa jonnekkin vähän kauemmas etsimään täydellisiä vitsa-aineksia. Aion osallistua pojun virpomisvalmisteluihin niin, että itse antaisin virpomapalkkaa mielelläni jos joku tulisi ovelleni virpomaan sen näköisenä ja hyvin koristelluin haaraisin virpomavitsoin.

 Olisin halunnut laittaa tähän vielä kuvan vuosien takaa itsestäni virpomisvermeissä, mutta sellaista ei tähän hätään nyt löytynyt. Harmi!

Eräs ruokailu

 Jes! Äiti pyysi syömään! "Kato!" sanon äidille ja kävelen hänen ja syöttötuolin luo. Äiti nostaa minut tuoliini, se on valkoinen. Siinä on kiva tarjotin edessä, tykkään läpsyttää käsiäni siihen ja joskus äitikin läpsyttää sitä kanssani, se on kivaa ja minua naurattaa! "Naps", äiti laittoi turvavyöni kiinni. En tiedä miksi se on siinä, mutta minua kiinnostaa vyön lukko kovasti. Ainiin nyt pitää nojata eteenpäin kun äiti laittaa viltin selkäni taakse, hän sanoi että se on siellä siksi etten nostaisi jalkoja pöydälle, en ymmärrä miksei jalkoja saisi nostella. "Pappu!" (=ruokalappu), osaan ihan itse jo laittaa tämän, äidin pitää enää laittaa se kiinni, olenpa minä taitava!

 Eiku ainiin, tää olikin tää juttu! EIJEIII! En halua suuhuni mitään!?! "aitoo, aitoo!!!" haluan mieluummin maitoa! Kiemurtelen ja pyörin tuolissani niin paljon kuin vaan kykenen, potkin ja heiluttelen käsiäni, en TAHDO ruokaa! Hei! Mitä tämä on, jotain joutui suuhuni! Hmm, mumsmums, tämä onkin hyvää "namnam!" Avaan suuni että äiti antaisi lisää tuota herkkuruokaa.

 Äääh, kyllästyttää jo toi ruoka, eeeii en enää halua... Oho! Äiti toi mulle oman lusikan, lyön sillä pöytää ja tökin ruokaa lautasellani, "oho pippu". Kato äiti, jotain meni lattiallekin. Mitähän äiti sanoo jos osoitan häntä lusikallani, huiiii sanoo äiti, minua naurattaa ja teen saman uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, onpa hauskaa! Taas tuli jano: "aitoo, aitoo". Maito on hyvää, osaan jo juoda ihan itse. Välillä on kiva myös purskuttaa, äiti ei jostain syystä pidä siitä, mikähän silläkin on...?

 Tsukutsukutsukutsuku! Äiti sanoo että juna tulee. Avaan suuni ja äiti sanoo tuut tuut! Äiti on höpsö, väittää lusikkaa välillä autoksi, lentokoneeksi, junaksi ja ties miksi, pitäisihän hänen tietää että se on lusikka eikä mikään muu.

 Välillä äiti näyttää kännykästään videoita, niissä olen minä leikkimässä, touhuamassa ja juttelemassa. On kivaa katsoa omia kommelluksia.Videoita katsellessa minua ei haittaa yhtään se, että äiti lusikoi suuhuni ruokaa. Ehkä pitäisi kiukutella useammin, että saisin katsella videoita tai leikkiä kivoilla leluilla. "Brrmmm" sanoo auto, kun kuljetan sitä tuolini tarjotinta pitkin. Kirjoissa on kivoja kuvia, katselen niitäkin mielelläni. "Aitoo, aitoo." Joskus äiti antaa minulle palikoita, niistä on kiva tehdä torneja joita voi kaataa, huiiii! Oho "pippu", nyt osa palikoista meni lattialle, onneksi äiti aina nostaa ne minulle.

 "Kiito", eiköhän tää äiti alkais jo riittää, haluaisin mennä leikkimään palloilla.. Äitikin sanoo kiitos ja avaa ruokalappuni, otan sen itse pois ja sanon vielä varmuuden vuoksi "kiito". Sitten äiti avaa vyön, koetan itse laittaa sen takaisin kiinni, en ihan osaa vielä sitä. Pääsen vihdoin pois syöttötuolista ja äiti menee keittiöön, kuulen kun hän ravistaa pastillipurkkia, kiiruhdan hänen luokseen ja saan pastillin jälkiruoaksi "namnam!!"

Hyvän päivän ilta!

 Tänään on ollut hyvä päivä! Koti tuoksuu puhtaalta, uusi pyykkikone on pöyrittänyt hiljaisesti pyykit puhtaiksi ja uudet verhot tuovat vähän keväisempää tunnelmaa kotiin!
Mies ja poika nukkuu, koti on siis hiljainen. Vain kellon tikitys ja tietokoneen hurina pitää enää meteliä. Nautinnollista!
 Itse asiassa koko tämä viikko on ollut varsin miellyttävä! Kauniit säät, mukavat vieraat ja kaikenlaisia mukavia hetkiä ja kohtaamisia! En voi valittaa.
 Ainoa harmitustapahtuma oli kun kehtasin kysyä naapurilta, oliko hänen koiranpentunsa kakkinut keskelle pihaa. Naapuri suuttui ja käytiin sanaharkkaa.. Muutamaa päivää myöhemmin samainen naapuri onneksi kävi pahoittelemassa suuttumustaan ja juteltiin sen jälkeen niitä näitä (mm. pohdittiin yhdessä kuka kehtasi kakkia kikkaran suoraan keskelle pihaa). Koiranpentu ja poika tutustuivat toisiinsa, "koia!! Puh puh!" poika sanoi, pentu haukahti, nuolaisi pojan varpaita ja poika nauraa kihersi.
Onnea on hyvä naapurisuhde. Saa nähdä kuinka kauan se on hyvä... Kuulemma on vähän haastava tapaus tämä kyseinen naapuri.

Turbaani

Näin turbaanin.
Siinä oli myös mies ja silta.
Autot menivät.
Jos joku olisi nähnyt.
Naurua.
Joten menin kouluun.
Kuulin.
Nainen käveli eikä kukaan tullut.
Ohi meni.
Kiire?
"Olisit tullut aikaisemmin!"
Häiriköintiä.
Ilman reppua kulkee.
Matka.
Kukaan ei kysy.
Poika tulee.
"Ei ole!"
Se saattoi olla kiemura.
Kaksikin?
Jäin avoimeksi.
Minä.
Kuka muukaan.
(17.05.2007)

Lueskelin vanhaa blogiani, jota kirjoitin 2006-2007. Löytyi mahtavia oivalluksia ja hauskoja kommelluksia! Kaikkea mitä elämä silloin piti sisällään! Blogia lukiessani palasin hetkittäin siihen aikaan, on vähän nostalginen olo nyt, miten onkaan ollut nuori ja huoleton ja kuitenkin niin täynnä huolia!?
Nyt kuusi vuotta myöhemmin olen naimisissa ihanan mieheni kanssa ja meillä on aivan mielettömän suloinen poika ja elämä on ihan hyvin raiteillaan. Mitä muuta tässä tarvitseekaan? (Sen koiranko? Sen jota halusin jo 2006? Heh, ollaan kyllä puhuttu aiheesta, muttei vielä ole sen aika.)

Alku

 

"Huiiiiii!"

Tästä se lähtee, samalla tavalla kuin pallo jota heitetään. Ensimmäiset sanat tuntuu ylivoimaisilta ja vääriltä, vaikkei mitään väärää edes ole. Itsehän minä tätä kirjoitan, joten minun pitäisi itse päättää ja tietää mikä on oikeaa kerrottavaa ja mikä ei. Eikö niin?

Kuvan pieni poika heittää palloa mielellään, heittelisi varmaan koko ajan jos vain olisi joku joka jaksaisi heittää aina takaisin. Sitten kun ei löydy heittäjiä, niin poju omaksi ilokseen heittelee leluja ja muuta tavaraa portaisiin, äidin ja isän einiin riemuksi..

"Oho, pippu!"